Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Mitäs me, ihanien ja itsenäisten lurjusten rakastajat

Tätä en unohda koskaan. Olen pikkutyttö ja seison kurahousuissani tarhan pihassa. On koti-ikävä. Odotan vain, että äiti tulisi hakemaan minut kotiin. Kun äiti viimein tulee, on hänellä kädessään jonkun sortin laukku. Äiti kehottaa minua kurkistamaan sinne. Teen työtä käskettyä ja pelästyn. Alan itkeä, koska kassin pohjalla näyttää lojuvan joku krokotiilinpoikasta muistuttava peto. Rauhoitun vasta, kun äiti ottaa pedon esille ja näen että sehän onkin pieni harmaanraidallinen kissanpoikanen. Äiti sanoo, että se on nyt meidän ikioma lemmikkimme. Rakastun pieneen pörröpäähän välittömästi. Siitä alkoi elämäni kissaihmisenä. Seuraavaksi nimittäin vietettiin kissanristiäisiä. Tilaisuuteen kutsuttiin kaikki silmäätekevät ystäväni ja katti sai juhlallisin menoin nimekseen Eveliina. Tämä kissa osoittautui varsin hurjaksi olennoksi. Eve rakasti vapauttaan niin paljon, että hyppäsi pariin otteeseen karkuteille kerrostaloasuntomme ikkunasta. Siis 3. kerroksesta. Mutta aina se palasi reissuiltaan takaisin kotiin, vieläpä hyväkuntoisena. Seuraavan kissan otin opiskelukämppääni. Tane Isopää -nimisen kollin piti olla vain viikonlopunmittainen hätäsijoitus, mutta jo lauantaina päätin, että Tane on tästä lähtien minun. Vietimme monta onnellista vuotta yhdessä. Sitten siihen väliin tuli jotain perheenperustamis- ja lastensaantihässäkkää, eikä ollut aikaa kissoille. Mutta uusi kissakuume iski heti, kun lapseni olivat mielestäni tarpeeksi isoja kohtelemaan lemmikkieläintä hyvin. Niinpä yhtenä loppukesän päivänä ajelin naapurikuntaan katsomaan neljää ihanaa pientä kissanpennunrääpälettä. Yhteen niistä rakastuin. Se oli ainoa, joka ei pitänyt ääntä. Tuijotti vain pöllönsilmillään. Siitä tuli meidän kissamme, jonka tyttäreni risti Pabloksi. Nyt tyttö nimeltä Pablo on seniori, joka ei edelleenkään mau´u. Ehkä se ei vain osaa. Pablo on tyhmin kissa, mitä minulle on ollut. Se ei osaa avata edes ovea, kuten edeltäjänsä. Pablo on vaativa. Sille pitää ostaa kalliita erikoisruokia ja vain yksi kissanhiekkamerkki kelpaa. Pablo on kiittämätön ja äkäinen. Pablo on myös itse asiassa vähän ruma. Silti se on meille kaikista kaikkein ja kaikista kallein. Alkava viikko on eläinten viikko, niinpä omistan tämän kirjoituksen elämäni kissoille. Ja myös kesällä poisnukkuneelle äidilleni. Kirjoittaja on Nokian Uutisten toimittaja.