Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Lasta ei voi kasvattaa yksin – mitä tapahtui isovanhemmille?

Harvoinpa kuulee puhuttavan ihmisestä, joka olisi kasvanut ja kehittynyt normaalisti erossa muista ihmisistä. Lapsi ei voi kehittyä parhaaksi omaksi itsekseen sosiaalistumatta toisten kanssa puhumattakaan siitä, että ainoastaan yksi tai kaksi ihmistä voisivat kasvattaa tasapainoisen ja menestyksekkään jälkeläisen. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan useita henkilöitä, ennen kaikkea vanhemmat. Korvaamattomia lapsen kehitykselle ovat myös muiden muassa sisarukset, isovanhemmat, serkut, ystävät sekä yhteiskunnan eri instituutioiden edustajat, kuten lastenhoitajat ja opettajat. Kaikilta saamme vuorovaikutuksessa jotakin merkityksellistä kehitykseemme. Marjo Keski-Heikkilä kirjoitti kolumnissaan otsikolla ”Useammalle aikuiselle tarvetta” (NU, 11/19), siitä, kuinka vanhemmilla on oikeasti aikaa vasta lapsenlapsilleen, eikä niinkään omille lapsilleen. Havahdun itsekin toisinaan haaveilevani siitä, millaista on joskus olla kiireetön isoäiti omille lapsenlapsilleen – vaikka omat lapseni ovat vasta pieniä. Vanhemmilla ei ole aikaa lapsilleen, mutta nykyään ei näytä olevan isovanhemmillakaan aikaa lapsenlapsilleen. Ajanpuute tai jopa piittaamattomuus vaikuttavat olevan monille sukupolveeni kuuluvien vanhemmille ominaista. Kolmenkympin kieppeillä olevat ikätoverini saavat lapsia, mutta isovanhemmat huitelevat omia menojaan. Omista lapsista kun on päästy eroon, ei enää jakseta passata jälkipolven jälkipolvea. Siltä se ainakin tuntuu. On vanhempia, jotka muuttavat ulkomaille töiden tai uuden rakkauden perässä. On vanhempia, joilla on liian kiire juosta kulttuurielämysten ja ystävien mukana vapaan elämänsä virroissa. Eikä aikaa riitä lapsenlapsille. Suorastaan kadehdin niitä tuttaviani, joiden somejulkaisuista näen, kuinka lapset on taas viety isovanhemmille lihapatojen ääreen ja itse on lähdetty viettämään hotelliyötä toiselle paikkakunnalle. Sellaisiakin isovanhempia onneksi on, suurkiitos heille, mutta edellä mainitsemani vapaaksi pyristelevien mummojen ja vaarien – jos heitä niiksi voi edes kutsua – vastarinta on myös surullista todellisuutta monille. Uskon siis, että puhun monien puolesta sanoessani vanhemmille, että älkää jättäkö meitä ja lapsiamme yksin. Kirjoittaja on ruuhkavuosien keskellä pyristelevä toimittaja.