Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kirja-arvio: Inga Maggan Varjonyrkkeilijä tarjoaa trillerimäisesti koukun toisensa jälkeen

Varjonyrkkeilijä kertoo valmentajansa hyväksikäyttämästä Lolasta. Alkoholistiäidin tyttärelle nyrkkeilystä tulee maailma, joka tarjoaa perheen kaltaisen yhteisön selkeine sääntöineen ja rajoineen. Koulu ei anna 14-vuotiaalle Lolalle tarpeeksi haastetta saati esikuvia. Vaativasta valmentaja Barresta tulee kunnianhimoiselle tytölle elämän tärkein aikuinen, jonka hyväksyntää tavoitella. Valitettavasti tätä luottamussuhteen väärinkäyttöä tapahtuu reaalimaailmassakin, vaikkakaan kaunokirjallisuudessa totuuspohja ei ole mielestäni se kiinnostavin asia. Kuitenkin romaani kertoo valitettavan ajankohtaisesta aiheesta. Hyväksikäyttö on seksuaalista, mutta kerronta ei maalaile aktia. Lola ei ole mikään Nabokovin Lolita. "Mutta minä olen patsas, nukke, minä kuulun vielä lasten leikkeihin enkä hievahda milliäkään." Lola käy tapahtunutta läpi aikuisena kerronnan liikkuessa kahdella eri aikatasolla. Kuvataidekurssin opettajana toimivan Lolan opetus grafiikasta saa lukijan pään kääntymään moneen suuntaan. "Liuotukset ja hapot syövytetään erä erältä, on suunniteltava tarkkaan, mitkä jäljet jätetään hennoiksi, ja mille annetaan enemmän aikaa ja tummuutta." Varjonyrkkeilijä on romaani, jonka ehdoton valtti on taitava juoni ja koukuttavuus. Tarina etenee ja tarjoaa trillerimäisesti koukun toisensa jälkeen. En muista, koska olisin viimeksi lukenut nykykirjallisuutta näin malttamattomasti odottaen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitä Lolalle tapahtuu valmennusleirillä? Miten ratkaisevassa ottelussa menee? Miten Lola pääsee irti hyväksikäytön kierteestä? Koukkuja ei kuitenkaan ole pelkästään juonessa vaan myös henkilöasetelmassa. Nyrkkeilysalilla hääräilevän Riston rooli paljastuu vähitellen. Sivuhenkilöistä Tom jäi hieman ohueksi ja kirjalliseksi hahmoksi, jonka osuutta en ihan ymmärtänyt. Kirjan puolivälissä näkökulma siirtyy Rebekkaan, valmentajan tyttäreen. Lolan ja Rebekan teiden kohdatessa tarina kulkee kohti loppuratkaisua. Saamelaistaustainen Inga Magga mainitsi eräässä haastattelussa Timo K. Mukan Kyyhky ja unikko -romaanista mieleensä jääneen esikuvallisen lauseen "on vain erämaa". Maggan lähtökohdaksi tuli ajatus: on vain kehä. Tulevan nyrkkeilyottelun kuvaus on lyyrisen, sanoisinko jopa mukkamaisen kaunista. "Kävelin saliin kehän luo. Arvioin sitä. Kaikki muu ympärillä pimeni tähtikirkkaaksi yöksi. Valaistu kehä vaikutti suurelta, mahdottomalta. Se oli korotettu ja köysien välit irvistivät minulle paheksuvasti, kuiskivat ettei tämä kehä ollut minua varten, tämä oli toisille, taistelijoille. Yleisön istumapaikat olivat useamman metrin päässä, kehä nousi kuin yksinäinen saari merestä, villinä ja outona." Nautin alusta saakka sujuvasta kielestä, joka ei nykykirjallisuudessa ole itsestäänselvyys. Nyrkkeilyn ja kuvataiteen kuvastot ovat kirjailijalle tuttuja. Kuitenkaan lukijaa ei väsytetä ylettömän pikkutarkoilla kuvauksilla kummaltakaan alueelta. Vuoropuhelut ovat luontevia, ja ne käydään yleiskielellä. Tampereella jo vuosikausia asustanut Magga on sijoittanut tapahtumat Manseen. Pispalanharju saa tapahtumien loppuvaiheessa toimia miljöönä, joka sekä ahdistaa että puhdistaa. Varjonyrkkeilijän tapa kuvata hyväksikäyttöä saa lukijan näkemään asian uhrin silmin. Itse kirja ei ainakaan allekirjoittanutta saanut ahdistumaan. Suosittelen. Kiitos kirjasta Inga Magga!