Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Hurraa Nokia - liikunnan harrastaminen on keino säästää rahaa - ja me olemme hyvässä vauhdissa!

Valtion liikuntaneuvoston mukaan edelleen tekeillä olevassa sote-uudistuksessa tulee painottaa väestön fyysisen aktiivisuuden ja liikuntaharrastusten merkitystä. Painotus on tärkeä. Suomalaisten miesten paino on noussut 1970-luvulta ja naisten 1980-luvulta lähtien. Kehitys hidastui ja jopa tasaantui 2000-luvun alussa, mutta viimeisen kuuden vuoden aikana erityisesti työikäisten lihavuus on yleistynyt. Nuorista, 18–29-vuotiaista miehistä lähes puolet ja naisista reilu kolmannes on vähintään ylipainoisia. Nokian tilanne noudattelee yleistä trendiä. Yleisesti huolestuttavaa on aktiivisuuden hiipuminen. Lapsista ja nuorista sekä aikuisista vain noin kolmannes ja ikäihmisistä muutama prosentti liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liian vähäisellä liikunnalla on suorat seuraukset kansanterveyteen ja -talouteen. Vähäisen liikunnan yhteiskunnalliset kustannukset ovat arviolta yli kolme miljardia euroa vuosittain. Liikunnalla voi aidosti säästää. Esimerkiksi noin 10 prosenttia suomalaisista sairastaa tyypin 2 diabetesta, josta merkittävä osa olisi ehkäistävissä elintapamuutoksilla, kuten liikunnalla. Nokialla on poikkeuksellisen paljon erilaisia liikuntaryhmiä ja urheiluseuroja. Sen lisäksi meillä on poikkeuksellisen paljon aktiivisia ihmisiä. Kaupungin liikuntaryhmiin on jopa tungosta. Kaikki eivät mahdu mukaan. Erityisesti liikkuvat lapset ja ikäihmiset. Hienoa! Tässäkin asiassa olemme esimerkki. Ruuhkavuotisten mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa on helpotettu monin tavoin muun muassa kertamaksuin ja nettivarauksin. Lisää ideoita on varmasti muhimassa. Voisiko yksi sellainen olla lastenhoitopalvelu?