Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Luonnon hätä ei ole urbaanilegenda

Ihan kohta olemme kesän kynnyksellä! Viimeisin takatalvi on juuri selätetty. Pian voimme tehdä muutakin kuin juoda sumppia tuvan nurkassa. Tai nykysuomalaiseen tapaan tuijottaa puhelimennäyttöä, kunnes on suunnattava optikon luokse heikenneen näkönsä vuoksi. Kesä on lähellä ja silloin me kaikki värjöttelemme laiturinnokassa – satoi tai paistoi. Suomen luonto on ihana. Niin raikas, kaunis ja vehreä. Jos suomalaiselta kysytään mikä on parasta suomalaisuudessa, top kolme -listan kärjessä on lähes poikkeuksetta luonto. Meillä on kuitenkin ongelma. Luontomme kuihtuu. Suomen ympäristökeskuksen tuoreimman arvion mukaan joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen (Syke 03/2019). Luonnon hätä ei ole mikään kaupunkitarina, se on ihan totisinta totta. Me olemme vastuussa muutoksesta suuntaan ja toiseen. Kuka tahansa voi vähintäänkin kerätä roskansa roskiin ja sijoittaa rahansa ympäristöystävällisiin ja ekologisiin tuotteisiin. Ne onnekkaat, jotka hallinnoivat vähintäänkin parin neliömetrin mittaista kaistaletta maailman upeinta pääomaa, eli suomalaista luontoa, voivat vaikuttaa. Osan oman kotipihansa nurmikosta, esimerkiksi piha-alueiden reunat, voi jättää ajamatta. Tai sitten ei aja nurmikkoa lainkaan, vaan lyhentää sitä viikatteella aika ajoin. Harvoinpa ihminen hyödyntää itse pihansa jokaista senttimetriä. Monenlaiset kärpäset ja pölyttäjät viihtyvät heinikoissa. Nämä ihmisen mielestä ällöttävät ja turhat itikat ovat ruokaa monille eläimille, kuten linnuille ja pikkunisäkkäille. Heinikoissa ja niiden kukkasissa viihtyvät myös pölyttäjät, nuo kallisarvoiset surisijat, joita ilman muun muassa omenasato jäisi saamatta. Mitä pahaa on voikukissa ja niittyleinikeissä? Myöskään jokaista risukasaa ei tarvitse kiikuttaa kaatopaikalle – mikä helpotus! Hyönteiset ja pistiäiset tykkäävät piilotella juuri sellaisissa harmaissa ryteiköissä, joita puutarhanhoitajat vihaavat silmäkulmassaan pihan perällä. Oikeastaan siis luontoa auttaakseen, on tehtävä vähemmän. Ihmisellä on tapana viedä kaikki äärimmäisyyksiin. Luontoon ei pitäisi viedä mitään sinne kuulumatonta. Luonto on elävä organismi ja pitää huolta itsestään, jollei ihminen sekaannu sen toimiin myrkkyjen, leikkureiden ja roskiensa kanssa. Kirjoittaja on Nokian Uutisten vakituinen avustaja.