Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Yli 400 suunnistajaa haki rasteja Tervasuolla ja Naulonvuorella – ”Koko ajan pitää tehdä taustatyötä, mistä löytyisi uusia suunnistukseen soveltuvia maastoja”

Rasti-Nokian järjestämät suunnistuksen keskimatkojen aluemestaruuskilpailut ja alle 15-vuotiaiden Hämeen Oravapolkukilpailut keräsivät suunnistusväen kehut niin järjestelyiden kuin ratojenkin puolesta. Kilpailuissa tuli korkattua samalla uusi kartta eteläisen Nokian tältä alueelta. Kilpailureitit ja rastit oli onnistuneesti saatu mahdutettua Sorvantien ja Turuntien väliseen maastoon, ilman tarvetta teiden ylityksiin. Kartta oli Rasti-Nokian nuoren, mutta jo kokeneen kartoittajan Eemil Koskisen , 18 käsialaa. Edellinen kartta Tervasuon-Naulon alueelta oli 1980-luvulta. – Karttatyö oli kolmen vuoden projekti. Asun lähellä ja lenkkeilen täällä paljon. Heräsi ajatus alkaa kartoittamaan tätäkin aluetta. Sitten päätettiin seurassa hakea kisoja alueelle ja alkoi ratojen suunnittelu, Eemil Koskinen kertoo. Aluemestaruuskisojen radat oli hänen suunnittelemansa, lasten radoista vastasi Jarmo Leppänen . – Maasto on hieman suppea tällä alueella. Se asetti omat haasteensa, mutta varsin monipuolisiksi radat sain pääosin tehtyä. Nokian suunnistusmaastoja on jäänyt uusien asutusalueiden alle, eikä rasteja voida aina hakea vain Nokirastien tutuista Pohjois-Nokian maastoista. – Koko ajan pitää tehdä taustatyötä, mistä löytyisi uusia suunnistukseen soveltuvia maastoja. Tälle uudelle kartalle toivon paljon käyttöä näiden kisojen jälkeen. Sehän suunnistuskartan idea onkin, Eemil Koskinen pohtii. Nuorista iloa Kilpailunjohtaja Pasi Isokallio oli tyytyväinen seuraväen ponnistuksiin kisojen eteen ja siitä saatuun hyvään palautteeseen. Koronarajoitukset teettivät paljon lisätyötä: kasvomaskit, visiirit, kumikäsineet ja käsidesipullot olivat käytössä kilpailukeskuksessa Tervasuon koulun piirissä. Viimeisillä rasteilla, joilla lähes kaikki kilpailijat kävivät, rastipisteen välineet desinfioitiin säännöllisin välein. Aikuisten sarjoissa järjestävän seuran suunnistajia ei saanut olla mukana, HOK-kilpailussa heitä oli yhteensä 17. – Nuoret ovat Rasti-Nokian ilon aiheena. Koossa on hyvä ryhmä. Varsinkin tytöissä tilanne on oikein hyvä. Suunnistuskoulu jatkuu vielä kuukauden ajan, samoin taitoharjoitukset jatkuvat pitkälle syksyyn, Isokallio kertoo. Myös Isokallio toteaa tarpeen uusille maastoille, etenkin nuorten lajitaitojen kehittämiseksi. – Taitoharjoituksia käydäänkin tekemässä myös vieraissa maastoissa, kuten Sastamalassa. Jo nuorissa täytyy mennä muuallekin kuin Nokian metsiin, joissa polut ja kivet alkavat käydä tutuiksi, seuran valmennusvastaava, keväällä ammattivalmentajatutkinnon suorittanut, Isokallio toteaa. Vaikeat radat viehättävät Iida Koskinen otti voiton HOK-kilpailun D12-sarjassa. Suunnistuskesä on ollut Koskisen suunnistusperheen nuorimmaiselle hyvä, pari viikkoa sitten hän voitti myös sarjansa aluemestaruuden. – Ei ollut vaikeuksia. Paljon oli polkuja ja löysin suoraan rasteille. Kakkosrasti, joka oli kuoppa, oli vaikein. – Tykkään vaikeista radoista, ettei mennä vaan polkuja pitkin. Olen oppinut aika hyvin lukemaan korkeuskäyriä. Se auttaa paljon selviämään vaikeistakin radoista. Vaikka kausi käynnistyi koronan takia normaalia myöhemmin, on Iida Koskinen ehtinyt kiertää jo noin 30 kilpailua. Ja useita on vielä tällä kaudella jäljelläkin. – Koululiikuntaliiton kilpailut on ensi kesän päätavoite. Tänä vuonna ne peruttiin, viime vuonna olin hopealla. Kahden vuoden päästä pääsen ensi kertaa SM-radoille. Mustikoita maistelemassa H12 TR (tukireitti) -sarjassa, Rasti-Nokian pojat ottivat kolme kärkisijaa, kun Sisu Bonden otti mestaruuden, Ville Valkama hopeaa ja Rasmus Metsäpuro pronssia. Pronssimitalin sai myös D8 RR (rastireitti) sarjassa Vanessa Vartiala . Kilpaileminen, juokseminen ja samalla rastien etsiminen. Siinä Metsäpuron veljeskolmikon yhteenveto lajin viehätyksestä. 11-vuotias Roope sijoittui H12 sarjassa sijalle 14. Vaikeuksia ei ollut ja rata oli hänen mielestään helppo. 9-vuotias Rasmus otti H12 TR sarjassa pronssia, vaikka kaatuminen kumpareella veikin vähän vauhdista pois. 7-vuotias Riku oli H8 RR sarjassa 12. Hän kertoo kompassin käytössä olevan vielä oppimista. Nokirasteilla on hänkin käynyt jo aktiivisesti. Rastien löytämisen ohella perheen nuorimmainen viihtyy metsässä myös siksi, kun välillä voi pysähtyä syömään mustikoita.