Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kankaantaan Kisan Tuuli Raunio, 17, edustaa Suomea nuorten olympialaisissa Lausannessa – ”Tuntuu huikealta. Nämä ovat ensimmäiset kilpailuni ulkomailla”

Kankaantaan Kisan hiihtäjä Tuuli Raunio , 17, lähtee edustamaan Suomea tammikuussa pidettävissä nuorten olympialaissa Sveitsin Lausannessa. – Pääsy olympiajoukkueeseen tuntuu huikealta. Nämä ovat ensimmäiset ulkomaan kisat, joihin olen koskaan osallistunut, Raunio kertoo. Valinta joukkueeseen tehtiin joulukuun puolessavälissä Rukalla. Siellä Raunio voitti 5 kilometrin perinteisen hiihdon ja sijoittui viidenneksi vapaan sprintissä. Lausannessa Tuuli Raunio hiihtää kolme yksilökilpailua. Sprintin ja perinteisen 5 kilometrin lisäksi hän osallistuu skicrossiin. – Skicross on lyhyt matka, kuten sprinttikin. Siinä on lisänä taito-osuus, johon voi kuulua tiukempia mutkia, hyppyreitä ja pujotteluosuus, Raunio kuvailee. Raunio käy lukiota ja harjoittelee Vuokatissa. – Sinne on nyt rakennettu skicross-rata, mutta sitä en ole vielä testannut. Harjoituksissa olen muuten käynyt läpi myös taito-osuuksia. Ainakin osan Lausannen kisoista voi katsoa suorana verkosta nuorten olympialaisten omien sivujen kautta. Raunio kilpailee skicrossissa 18.1, vapaan sprintissä 19.1. ja perinteisen 5 kilometrin kisassa 21.1. Lisäksi 22.1. hiihdetään sekaviesti, mutta sen osallistujia ei ole vielä valittu. Kaikkiaan Suomesta lähtee Lausanneen 6 hiihtäjää. – Joululoman ajan olen harjoitellut reippaasti, mutta vähän ennen kisoja ohjelmaa on tarkoitus löysätä. Nuorten olympialaisten kilpailijat ovat alle 18-vuotiaita. Edelliset kisat käytiin Lillehammerissa vuonna 2016.