Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Siuron pappila ei ole koskaan ollut pappisväen mieleen - Kolme vuotta jatkuneen remontin aikana, se on kunnostettu niin upeaksi, että kelpaisi keisarillekin.

Sellaisen jyrähdyksen voi kuulla ukonilmalla vain Siurossa. Tuon infernaalisen repivän purkauksen hetkellä hehkulampussa pyörähti ilkeästi sirisevä sininen valo, joka kuitenkin palasi samaa tietä takaisin yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tovin näytti siltä kuin lampun johtokin olisi hehkunut. Lähes 45 vuotta myöhemmin seison täsmälleen samassa kohdassa, jossa kesällä 1975 seurasin tätä hiuksia nostattavaa tapahtumaa aitiopaikalta, vuoteestani. Kun pappilan nykyinen emäntä Päivi-Maria Hautala kuulee tarinani, hän hämmästellen muistaa miehensä maininneen eräästä mielenkiintoisesta havainnosta. – Kun Ville oli purkamassa yläkertaa juuri tältä kohtaa, hän löysi kattohirrestä sähköjohdon polttaman jäljen ja silloin hän totesi, että täällä on joskus ollut tulipalo lähellä. Lähellä on ollut myös muutama romahdus, sillä talon rakenteet paljastuivat vielä oletettuakin heikompikuntoisiksi, ja se on pannut myös remonttia tehneen pariskunnan koville. Pappilan kunnostaminen on ollut niin valtava projekti, ettei siitä olisi voinut edes selvitä, ellei talon isäntä olisi elämäntyönsä kirvesmiehenä puurtanut taitaja. Siitä huolimatta kunnostustyöhön on uponnut rahaa parin tavallisen omakotitalon verran. Mutta onpahan jälkikin sen mukaista. Voisi kuvitella, että talon alunperin vuonna 1901 rakennuttanut insinööri Nestori Alhoniemikin olisi ihmeissään. Niin on museovirastonkin väki, joka on seurannut julkisivun säilymistä entisellään hyvinkin tarkasti. Siksi esimerkiksi ikkunat on teetetty täysin käsityönä alkuperäisten mukaan ja oviakin on haalittu ihan ulkomaita myöten. Kotiseuroissa näkee lisää Paljon on tapahtunut sitten viime kesän, jolloin Siuron pappila oli yhtenä kohteena Nokian Vanhat Talot -tapahtumassa. Ehkäpä juuri tieto mittavasta remontista houkutteli silloin taloa ihastelemaan peräti 650 uteliasta. Mutta mikä tärkeintä, on tapahtunut myös se, että isäntäpari Päivi-Maria ja Ville pääsivät viimein muuttamaan taloonsa lokakuussa. Lämmintäkin on piisannut. Tarinan mukaan aina ei suinkaan ole ollut niin. Papit eivät nimittäin ole viihtyneet pappilassa juuri siitä syystä, että talo on kuulemma ollut hyvin kylmä. Sitä se ei ainakaan enää ole, mutta ei myöskään ihan valmis. – Eikä tämä ihan valmiiksi tule vielä vähään aikaan, Päivi-Maria naurahtaa, ja sanoo, ettei työ vielä sittenkään lopu. – Koska seuraava projekti on ulkorakennus, joka maksaa arvion mukaan ainakin... sanonko... 50 000. Vai mahtaako sekään riittää... Kotiseurat on Nokian seurakunnan seurakuntaviikon aloittava tapahtuma, maanantaina 3.2. Siuron pappilassa kello 18.00. Ohjelmassa on Siionin virsien veisuuta ja puheita. "Ei tämä ihan valmiiksi tule vielä vähään aikaan."