Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Matti Kuusela pyysi Pyhäjärvelle oppaaksi kuolleen ystävänsä – erikoisella souturetkellä paljastui uutta tietoa Nokian suurimmasta järvestä ja yksi jättiyllätys

Tällä kertaa minun ei tarvitse mennä järvelle polkupyörällä. Nappaan airot verannalta ja kävelen ne kainalossa alas Vihnusjärven rantaan, morjestan vihreänä hehkuvaa koivua, nuhtelen laiturille kakkivaa hanhea, kävelen verkkaan kohti sinistä soutuvenettä ja jännitän aika tavalla. Jokohan Raine on paikalla? Niin, tällä kertaa oppaani järvelle on vuosi sitten huhtikuussa kuollut nokialainen valokuvaaja Raine Lehtoranta. Hän asui vuosikymmenet Pyhäjärven kupeessa ja kuvasi sitä kaikkina vuodenaikoina, eniten kuitenkin talvella. Miksi näin, sitäkin pitää muistaa kysyä. Ja paljon muuta, myös siitä onko taivaassa niittuja, järviä ja pilviä. Niitähän Raine kaikkein mieluiten ikuisti. Miksi kuikka? Kerroin yhdelle Rainen sydänystävälle etukäteen joten kuten oudosta retkestä. Hän ei sitä kummastellut ja toivoi, että kysyisin Rainelta mieltä askarruttamaan jääneen mysteerin. Miksi Raine halusi olla kuikka? Nuuhkin tuomien tuoksua ja erotan sen alta tutusti tupakan. Kyllä vain, Raine odottaa jo veneellä, hymyilee, istahtaa tottuneesti takatuhdolle. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun nousemme veneeseen Vihnusjärven rannassa ja suuntamme sieltä sillan alta kohti Pyhäjärveä. Hyvät paikat Istumme pitkään hiljaa, katselemme Nokian kirkkoa. Se näyttää järveltä katsottuna edelleen aivan propellipipopäiseltä pojalta. Raine rykäisee, kysyy yllättäen. – Oletko käynyt katsomassa mun muistolaattaa siinä hautausmaan muurissa? Nyökkään. Olenhan minä. Useasti. – Näkyykö siitä Pyhäjärvelle, Raine kysyy ääni aavistuksen paksuna. ”Näkyy. Sun laatta on sen verran korkealla. Ja Venlan on vielä ylempänä. Hyvät paikat”, vastaan, vaikka en ole ihan varma. No, ainakin Maatialan lahti väikkyy sieltä puiden lomasta. Raine näyttää onnelliselta. Tyttären kanssa näköalapaikalla. Mummojärvi? Minulla on mukana Johanna Vuoksenmaan kirja Vesiystäviä, jossa hän esittelee kuvin ja sanoin sata järveä. Myös Pyhäjärvi on päässyt mukaan. Luen Rainelle ääneen: ”Mummovesi. Koskee lämpimillä, käsitöiden, pyykkäämisen ja tiskaamisen kuluttamilla käsillään arkisen hellästi. Tuoksuu palasaippualta. Jäi varhain leskeksi, teki paljon töitä ja koulutti kolme lastaan ylioppilaaksi...” – On siinä vähän perää. Näsijärveen verrattuna Pyhäjärvi on pikkuisen nössö. Mutta ei enää talvella. Jäässä se on nimensä väärtti. Pyhä. Nokian Pyhäjärvi Näytän Rainelle Vuoksenmaan ottamaa valokuvaa. Raine säpsähtää, mutta ei kuvaa, vaan tekstiä sen alla. – Miksi siinä lukee Pyhäjärvi, Tampere? Miksi ei saisi? Eikös aina ajatella, että Pyhäjärvi on Tampereella. – Ei pitäisi. Pyhäjärvellä on enemmän rantaviivaa Nokian kuin Tampereen kanssa. Tuolta ylhäältä sen näkee hyvin selvästi. Pyhäjärvi, Nokia, niin pitäisi lukea, Raine sanoo ykskantaan. – Vesilahdellakin on enemmän rantaviiva Pyhäjärven kanssa kuin Tampereella. Voi olla jopa enemmän kuin Nokialla. Mutta ollaan siitä ihan hiljaa. Lapinvesitähti yllättää No hyvä. Tuli sekin asia selväksi. Vene lipuu alta sillan, saavumme Maatialan lahdelle. – Pinnan alla versoo lapinvesitähteä. Erittäin uhanalaista. Eikä sitä tavata näin etelässä missään muualla Suomessa, ei ehkä maailmassa, saati maailmankaikkeudessa, Raine tietää. Pidetään siitä siis huolta. Toinen sillan alitus onnistuu airot kiviin kopsahtaen, sitten olemme Pyhäjärvellä. Tuulee aika tavalla. – Muistatko, kun olimme maailman suurimmalla järvellä, kysyn Rainelta. – Totta kai, Raine sanoo ja jäämme miettimään. Kaspianmeren ylitys myrskyssä vuona 2005. Onko siitä jo 15 vuotta? – Kaikesta on, Raine sanoo. Pitkäniemen suuntaan – Kumpaan suuntaan, kysyn Rainelta. – Souda Pitkäniemeen. Mukava nähdä se järveltä päin. Aika paljon kuvasin Pyhäjärveä sieltä suunnasta, Raine sanoo pienen pieni suru äänessään. Nyt on hyvä hetki kysyä: saanko panna juttuun pari Pyhäjärvestä ottamaasi kuvaa? – Totta kai. Vaikka se panoraama Pitkäniemestä. Vaikka ei se kännykässä taida näyttää juuri miltään. Jos kuitenkin ne värikkäät veneet ilta-auringossa. Ja Loiskis on mukava, Raine ehdottaa. Sovitaan niin. Sielu ja valokuva Joku alkaa surrata yläpuolella, Raine hätkähtää. Ei kai vain… – Joo, sori, kuvataan droonilla. Katso, Emil on tuolla, sanon ja viittaan rannalle, jossa Emil Bobyrev on saanut kopterin ja kameran ilmaan. – Eemeli, Raine sanoo lämpö äänessään. – Emil on alkanut ottaa hienoja kuvia. Omanlaisia. Mutta miksi aina myös kopteri ja videot? Ei se ole valokuvaajan hommaa, hän huokaa. Sopiiko kuitenkin, että Emil kuvaa meidän venettä, kysyn Rainelta. – Joo, mutta minä en halua näkyä kuvassa. Sielu jäisi siihen. Kuollut ja elossa Sielu? Hiljaisuus. Omatuntoni alkaa vaivata, olemmeko jo liian syvissä vesissä, ikuisuutta häiritsemässä? Rohkaisen mieleni ja kysyn ääni nolosti värähtäen: – Raine, kai ymmärrät, että sinä olet kuollut? Raine hymyilee, katsoo pilviä, sytyttää tupakan, katsoo sitten minua, taas pilviä, rykäisee, kysyy. – Matti, kai ymmärrät, että sinä olet elossa? Sitten hän virnistää tyytyväisesti ja laskee kätensä järveen, antaa sormen vetää vanaa veteen. Ymmärrän pointin. Se on paljon tärkeämpi kysymys. Että tajuan, miten tärkeää on, että minä olen elossa. Miten muuten ikinä voisimme yhdessä muistella Kaspianmeren ylitystä? – Niin Matti, se on vähän sillä tavalla. Että sitten kun sinä kuolet, me emme ole enää kumpikaan elossa. Olutta, ei kiitos Minulla on mukana kaksi tölkkiä olutta. Tarjoan Rainelle toista. Hän pudistaa päätään. – En juo enää. Ei tarvitse. Katsos kun tietoisuus katoaa, ei enää tule sellaista oloa, hän valistaa minua. Millaista oloa? – Että pitää päästä pois, jonnekin. Voi vain olla. Taivaassa on vähän kuin järvellä, suojassa. Eikä koskaan kyllästy, pilvet pitävät siitä huolen. Ja nyt se tärkein kysymys: Onko siellä niittuja? Raine naurahtaa. – Totta kai. Jos taivaassa ei ole niittuja, ei taivastakaan tarvita. Lähdön hetki Huomaan, että Raine alkaa tehdä lähtöä, kaikkea en ehdi millään kysyä, en edes talvesta. Mutta sydänystävän kysymyksen kuitenkin. Raine, miksi haluaisit olla kuikka? – Miten niin haluaisin? Minähän olen, Raine vastaa, levittää siipensä ja lentää kohti horisontissa sinertävää etäistä erämaajärveä. Saaren yltä kuuluu vielä kaihoisa hyvästijättö: Kuik-koo, kuik-koo. "Näsijärveen verrattuna Pyhäjärvi on pikkuisen nössö. Mutta ei enää talvella. Jäässä se on nimensä väärtti. Pyhä." Suomessa on yhteensä 39 Pyhäjärveä. Nokialle sijoittuva Pyhäjärvi on Kokemäenjoen vesistöalueen keskusjärvi. Järven ala on 121,6 km². Se on suomen järvistä 39. suurin. Keskisyvyys on 5,5 metriä ja suurin syvyys 50 metriä. Pyhäjärveen laskevat Näsijärven reitin vedet Tammerkosken kautta ja Vanajaveden vedet Kuokkalankosken ja Lempäälän kanavan kautta Pyhäjärvi laskee Nokianvirran eli Emäkosken kautta Kuloveteen. Saaria on 295. Suurimmat ovat Luoto (82 ha) ja Vapalo (59 ha).