Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Oikeus puolustaa itseään on vanhempi kuin tulentekotaito, mutta hätävarjelun säännöt eivät ole helppoja asiantuntijoillekaan

Nokialainen asianajaja ja kaupunginvaltuutettu Pirkka Lappalainen kirjoittaa kolumneissaan tosielämän rikostapauksista. Oikeus puolustaa itseään on vanhempi kuin tulentekotaito, mutta silti sen määrittely laissa on aina ollut erittäin vaikeaa. Suomen rikoslaki tunnustaa itsensä puolustamisen arvon, mutta laki on kirjoitettu lyhyin abstraktein ilmauksin. Lain vanha termi hätävarjelu kuvaa perusteen poikkeuksellisuutta. Se edellyttää aina jonkinlaista todistelua tuekseen. Pelkkä väite ei riitä, kuten räppäri Asap Rockyn tapaus Ruotsissa hyvin osoitti. Miten erottaa rangaistava pahoinpitely tai sallittu itsensä puolustaminen toisistaan? Se ei ole helppoa ammattilaisillekaan. Korkeimpaan oikeuteen asti on edennyt vajaa kymmenen tapausta, joista noin puolessa tuomarit ovat joutuneet äänestämään. Vanhuksella oli luultavasti vain muutamia sekunteja pienoisrevolverin käyttöä koskevan päätöksensä tekemiseen. Laukaus osui hyökkääjän vatsaan. Viimeksi hätävarjelusäännöstä testattiin näyttävämmin kesällä 2019, kun Päijät-Hämeen käräjäoikeus käsitteli ns. Hartolan teräsvaarin (81-vuotias) tapausta. Hän oli maaliskuussa ruokkinut talitiaiset ja istui mukavasti iltaa, kun neljä nuorta miestä tunkeutui hänen taloonsa ryöstöaikeissa ja sorkkaraudallakin varustautuneena. Tapauksen yleinen mielenkiinto on siinä, että vanhuksella oli ase, jota hän todellakin käytti aktiivisesti itsensä puolustamiseen. Hänellä oli luultavasti vain muutamia sekunteja pienoisrevolverin käyttöä koskevan päätöksensä tekemiseen. Laukaus osui hyökkääjän vatsaan. Poliisi epäili myös vanhusta rikoksesta: tapon yritys. Syyttäjä totesi, että vanhus käytti asetta vasta ollessaan itse vakavasti loukkaantuneena ja puolustuskyvyttömänä, kun asuntoon tunkeutunut lähes 60 vuotta nuorempi mies seisoi rauta kädessään vain puolen metrin päässä. Vanhuksella oli perusteltu syy pelätä sorkkarautamiestä, joka jatkoi hyökkäystään. Koska tunkeutuja oli jo lyönyt vanhusta päähän, johon oli tullut haavoja, vanhuksella oli oikeus käyttää voimakkaampaa väkivaltaa kuin häneen itsensä kohdistunut väkivalta oli. Käräjäoikeus oli tässä tapauksessa syyttäjän kanssa samaa mieltä. Hyökkääjät tuomittiin ja sorkkarautamiehen vanhukseen kohdistamat vaatimukset tapon yrityksestä hylättiin.