Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Pyry oli runkosarjan kolmas

Suomi-sarjan runkosarja päättyi sunnuntaina. Pyry pelasi sunnuntaina Oulussa Raksilan jäähallissa Laser HT:a vastaan. Kotijoukkue, joka on sijalla 15, kärsi kunnollisen kotitappion maalein 1–8 (0–4, 1–2, 0–2 ). Pyryn maalareina Raksilassa olivat Aleksi Niemi kahdesti ja maalin mieheen tekivät Verneri Rajakallio , Juho Painilainen , Alex Olkinuora , Topi Salmela , Jesse Kalliosalo ja Markku Flinck . Santeri Metsänen pääsi helpolla, sillä torjuntoja kertyi 20. Kotijoukkueen molempien molarien torjuntamäärä oli 48. He vaihtoivat 0–3 -tilanteessa veskaria. Ylempi jatkosarja, jossa pelaavat kahdeksan parasta joukkuetta, pelaavat yksinkertaisen sarjan. Neljä parasta joukkuetta saavat neljä kotiottelua ja kolmesti he käyvät vieraskentillä. – Nyt saatiin onnistumisia maalien merkeissä, sillä se on ollut hukassa jo jonkin aikaa. Nyt kaikki neljä kenttää onnistuivat maalareina. Ensi viikonvaihteessa aletaan pelaamaan jatkosarja otteluita, toteaa Pyryn päävalmentaja Niko Raiskio. Pyryllä on muutama loukkaantunut pelaaja ja Raiskio odottaa heitä jatkopelien alkaessa jäälle. – Waltteri Selimgerei ja Riku Väkiparta ovat odotuslistalla. Jatkosarjassa pelattaneen kolmena viikonloppuna tuplapelit ja yksi peli yksinäisenä viikonloppuna. Runkosarjan voitti K-Espoo saaden kasaan 80 pistettä eli 10 pistettä vaille täysi potti. Toisena oli FPS 70, Pyry 60 pistettä. Neljäs oli JHT, viides D-Kiekko, Hunters, Raahe-K, kahdeksas joko S-Kiekko tai Giants. Jatkosarja käynnistyy ensi viikonvaihteessa ja Pyry aloittaa pelit kotijäällään.