Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Krp:n A-pojat palasivat Iittala-hallista tyhjin käsin - Steelers ryösti pisteet

KrP:n A-poikien vierailu Iittala-hallissa ei tuonut pistelisää. Kotijoukkue Steelers paranteli asemiaan sarjan häntäpäässä maalein 10-7 (5-2, 3-2, 2-3). KrP on kahdentoista joukkueen SM-sarjassa kuudennella sijalla. – Otteluiden aluissa on nähty merkkejä paremmasta pelistä, mutta henkilökohtaisia virheitä tulee liikaa. Niistä vastustaja rankaisee. Me taas emme osaa hyödyntää vastustajan virheitä, toteaa KrP:n valmentaja Henri Mattila . Pelin alussa KrP pystyi pitämään palloa ja kotijoukkue joutui rikkomaan. Sitten asetelma kääntyi. Steelers iski avauserän lopussa kahdessa minuutissa kolme maalia. – Vastustajan tasoituksen jälkeen pakka hajosi, istuttiin boxissa ja tulos näkyi taululla. Jatkossa maaleja iskettiin vuorotahtiin, mutta kolmea lähemmäksi näätäpaidat eivät päässeet. – Yhden maalin eteen joudumme tekemään ison määrän työtä. Runkosarjaa on kuitenkin vielä viisi peliä jäljellä ja nyt pääsemme treenaamaan kaksi täyttä viikkoa pelimme ongelmakohtia, Mattila kertoo.