Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Paristojen ja akkujen kierrättämisessä parantamisen varaa - suuri osa jättää tekemättä olennaisen suojauksen ja lisää tulipalon riskiä

Viime viikolla Facebookin Nokia City -ryhmässä hämmästeltiin Koukkujärventien varrelta löytyneitä akkuja. Loppuun käytetty akku on kierrättämättä jätettynä ja luontoon hylättynä riski ympäristölle ja kuuluisi ongelmajätteisiin. Lyijy ei hajoa luonnossa, vaan päätyy ravintoketjuun. Ympäristökeskus muistuttaa, että eniten vaaratilanteita aiheuttavat litiumakut ja -paristot, jotka tunnistaa niiden kylkeen merkitystä tekstistä Li tai Litium. Muuten litiumparistot ja -akut sulautuvat hyvin muiden joukkoon, ja esimerkiksi litiumparisto voi olla tismalleen tavallisen alkalipariston näköinen. Vuotavat tai vahingoittuneet paristot ja akut voi palauttaa kierrätykseen myös muovipussissa tai kestävässä alkuperäispakkauksessa. Paristokierrätys-kampanjan valtakunnallisessa vertailussa kävi ilmi, että kierrätyspisteisiin aktiivisemmin paristoja jättävät Savonlinnan ja Kajaanin seuduilla asuvat, vähiten Tampereen seudun postinumeroalueilla asuvat. Vuonna 2019 Paristokierrätyksen kautta kerättiin kannettavia paristoja ja akkuja yli 1 600 000 kiloa Paristoja ja akkuja voi kierrättää yli 13 000 keräyspisteellä ympäri maan. kaupoissa vastaanotetaan jo 57 prosenttia kaikista erilliskerätyistä paristoista ja akuista. Suomalainen kierrättää vuodessa keskimäärin noin 300 grammaa paristoja ja akkuja, mikä vastaa noin 13:a AA-paristoa. Suojaatko paristot? Vain 26 prosenttia paristoista ja akuista oli toimitettu kierrätykseen virtanavat suojattuna eli joko teipattuna tai muovipussissa Paristokierrätyksen tekemässä satunnaisotannassa. –Teippi on kierrätyksen pelastusrengas, joka valtaosalta vielä unohtuu. Teipin tehtävä on ehkäistä tulipalot, joten pienestä koostaan huolimatta sen rooli on suuri, Paristokierrätystä hoitavan Recser Oy:n toimitusjohtaja Liisa-Marie Stenbäck muistuttaa. Jokaisen kierrättäjän tulisi muistaa suojata käytettyjen paristojen ja akkujen virtanavat teipillä heti, kun akku tai paristo poistetaan käytöstä. Näin ne eivät toisiinsa osuessaan joudu oikosulkuun ja aiheuta pahimmassa tapauksessa tulipaloa. Stenbäckin mukaan parantamisen varaa olisi etenkin litiumakkujen kierrätyksessä, sillä ne palautuvat kierrätykseen selkeästi niiden keskimääräistä käyttöikää hitaammin. Mihin voin palauttaa? Paristot ja pienakut voi palauttaa maksutta ja ilman uuden tuotteen ostopakkoa paristoja ja akkuja myyviin kauppoihin ja kioskeihin. Isot litiumakut, kuten akut sähköpyöriin, tasapainolautoihin, mopoihin, mönkijöihin ja päältä ajettaviin ruohonleikkureihin voi palauttaa kierrätys.info -palvelusta löytyviin alueellisiin keräyspisteisiin. Samasta palvelusta löytyy keräyspisteet myös lyijypohjaisille ajoneuvoakuille eli autojen käynnistysakuille. Paristokierrätystä organisoi tuottajayhteisö Recser Oy, joka edustaa yli 800:a paristojen ja akkujen tuottajaa Suomessa. Lisätietoa: paristokierratys.fi. Lähimmän keräyspisteen voi etsiä osoitteesta kierrätys.info.