Jätevesivuoto ei jättänyt jälkiä

Nokian Kerholan jätevedenpumppaamolla maaliskuun lopussa tapahtuneen vuodon seuraukset jäivät vähäisiksi, vaikka puhdistamatonta jätevettä pääsi Laajanojaan ja Nokianvirtaan lähes 15 000 kuutiota. Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen raportin mukaan vuoto näkyi alapuolisessa vesistössä lähinnä hygieenisenä likaantumisena. Huomattavaa likaantumista todettiin Lukkisalmessa asti ja lievää likaantumista Kesäniemen edustalla asti. Raportin mukaan likaantuminen oli lyhytaikaista ja noin 1,5 viikkoa vuodon jälkeen likaantumista ei ollut enää havaittavissa. Vesiensuojeluyhdistyksen mukaan päästöllä ei ollut pitkäaikaisvaikutuksia vesistössä eikä vesialueen tai rantojen omistajille syntynyt korvattavia vahinkoja. Teknisen keskuksen selvityksen mukaan pumppaamon tulva-anturi hälytti ensimmäisen kerran 29.3. kello 14.10 ja huoltomiehet olivat paikalla noin kello 14.30. Vuodon aiheutti rikkoutunut takaiskuventtiili, ja pumppaamo täyttyi kokonaan jätevedellä arviolta noin viidessä minuutissa. Teknisen keskuksen selvityksen mukaan tämän kevään aikana sulkuluukun toimintaa tarkistetaan niin, että jatkossa luukku toimii kaikissa olosuhteissa. Lisäksi pumppujen imupuolen venttiilejä muutetaan niin, että niitä voidaan käyttää pumppaamon maanpäällisestä kerroksesta. Maanpäälliseen kerrokseen tehdään myös riittävän suuri ylivuotoreikä, jotta ohjauslaitteet eivät vaurioituisi täysin, jos vastaavia vuotoja tapahtuisi.


Tämä juttu on vanhan sivustomme juttu. Se saattaa olla puutteellinen sisällöltään. Pahoittelemme. Tutustu uusimpiin juttuihimme etusivulla

Etusivullamme juuri nyt: