Uutiset

Päivitetty 27.5. 16:37, julkaistu 27.5. 16:32

Eurovaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona

Kuva: Anne Haapalainen
Anne HaapalainenLähetä palautetta toimittajalle
Vaalitoimitsijat Pauliina Holmqvist ja Kirsti Karjalainen tarkistavat Marja-Liisa Mäntylän henkilöllisyyden ennen äänestystä. Mäntylä ei ole jättänyt väliin yhtäkään äänestystä.


Siuron liiketalon ennakkoäänestyspaikka on ollut auki keskiviikkona puolisen tuntia. Marja-Liisa Mäntylä ojentaa passinsa ja ilmoituksen äänioikeudestaan vaalitoimitsijalle, joka antaa hänelle hetkisen päästä äänestyslipun.

Vain parin sekunnin päästä Mäntylä palaa takaisin vaalikopista. Aikaa on kulunut juuri ja juuri sen verran, että hän on ennättänyt tarttua kynään ja kirjoittaa salaisina pidettävät numerot ympyrään. Koska ehdokas oli valmiiksi mietitty ja äänestyskäytännöt tuttuja jo entuudestaan, ei äänestämiseen tuhrautunut aikaa.

Alumiinitehtaan kupeessa asuvat Pentti ja Marja-Liisa Mäntylä ovat äänestäneet aina. Yleensä he äänestävät vaalipäivänä, mutta näissä vaaleissa poikkeus oli tehtävä, sillä Marja-Liisa on ulkomailla juuri vaalipäivänä eli 7. kesäkuuta.

– En ole ikinä jättänyt äänestämättä, sillä äänestäminen on perusoikeus, Marja-Liisa Mäntylä sanoo.

Nokialla voi Siuron liiketilan lisäksi äänestää kolmessa muussa ennakkoäänestyspaikassa: uimahallilla, Löytiksessä ja Citymarketilla. Helluntaisunnuntaina kaikki äänestyspaikat ovat kiinni. Ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistaihin saakka.

Siuron äänestyspaikka on auki arkisin kello 11–17 ja lauantaina kello 11–15. Uimahallilla voi äänestää kello 10–17, lauantaina äänestys loppuu kello 15. Citymarketilla ja Löytiksessä äänestyspiste on avoinna arkisin kello 9–19 ja lauantaina kello 10–16.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Ylläpitäjä varaa oikeuden poistaa asiattomat ja lainvastaiset kommentit.

Kommentti

MAINOS

LISÄÄ UUTISIA

  1. Peurojen ruokapöytä odottaa omenoita

    ELÄMÄNMENOA 3.9. 14:25 00

  2. Uusi kauppakeskus valmis maaliskuuksi

    UUTISET 3.9. 14:21 00

  3. Lampaat palaavat pian kesälaitumilta

    ELÄMÄNMENOA 3.9. 09:57 00

  4. Demokratian ykköspalvelija

    ELÄMÄNMENOA 30.8. 13:44 314

  5. Päiväkodin tontti on jo lähes puhdas

    UUTISET 2.9. 15:21 02

  6. Nuorten kannabiskokeilut lisääntyneet

    UUTISET 1.9. 15:46 50

  7. Steelnuts Metsäliigan voittoon

    URHEILU 30.8. 13:46 174

  8. Uusi kirkkoherra luottaa esirukoukseen

    ELÄMÄNMENOA 29.8. 13:31 151

  9. Sanni Utriainen maaottelun ykkönen

    URHEILU 30.8. 12:18 21

  10. Ylinopeus on useimpien sakkojen takana

    UUTISET 30.8. 12:14 43

  11. Yksi lapsi tuonne, toinen tänne

    UUTISET 30.8. 10:05 1629

  1. Jaksa vielä yksi leuka

    URHEILU 24.8. 10:33 220

  2. Steelnuts Metsäliigan turnausvoittoon

    URHEILU 18.5. 10:57 7096

  3. Makkaran käry ei ole terveyshaitta

    UUTISET 8.6. 17:45 3042

  4. Miehet ottivat mittaa toisistaan Nokialla

    ELÄMÄNMENOA 16.5. 13:48 7251

  5. Motorcross-pyörä varastettiin autotallista

    UUTISET 12.8. 16:02 253

  6. Sanni Utriainen hallitsee keihäänheittoa miten tahtoo

    URHEILU 15.8. 19:32 80

  1. Nollabudjetillakin valtuustoon

    UUTISET 1.1. 15:48 2211

  2. Toimeentulotuen menojen kasvu jatkuu

    UUTISET 4.6. 12:11 1752

  3. BC Nokian miehet ottivat taisteluvoiton Huimasta

    URHEILU 26.1. 08:54 1691

  4. Steelnuts Metsäliigan voittoon

    URHEILU 30.8. 13:46 174

  5. Yksi lapsi tuonne, toinen tänne

    UUTISET 30.8. 10:05 1629

  6. Uusi kirkkoherra luottaa esirukoukseen

    ELÄMÄNMENOA 29.8. 13:31 151

  7. Pahin vaihtoehto on yhtiöittäminen

    UUTISET 22.8. 17:16 192

  8. Ilkantie kapenee puoleen nykyisestä

    UUTISET 19.8. 18:04 246

  9. Taatusti tehokasta hammashuoltoa

    ELÄMÄNMENOA 6.5. 14:34 9083

  10. Ylennyksiä reservissä

    UUTISET 4.6. 11:09 1361

  11. Kanin hyppy tekee pienestä suurta

    ELÄMÄNMENOA 30.7. 12:13 941

  12. Rauta on kaupan

    UUTISET 18.8. 13:39 160

  13. Jaksa vielä yksi leuka

    URHEILU 24.8. 10:33 220

  14. Kim Granista vuorineuvos

    UUTISET 11.6. 12:44 1467

  15. Miehet ottivat mittaa toisistaan Nokialla

    ELÄMÄNMENOA 16.5. 13:48 7251

  1. Kanin hyppy tekee pienestä suurta

    ELÄMÄNMENOA 30.7. 12:13 941

  2. Taatusti tehokasta hammashuoltoa

    ELÄMÄNMENOA 6.5. 14:34 9083

  3. Toimeentulotuen menojen kasvu jatkuu

    UUTISET 4.6. 12:11 1752

  4. Miehet ottivat mittaa toisistaan Nokialla

    ELÄMÄNMENOA 16.5. 13:48 7251

  5. Henri Hirvikoski siirtyy Kauhajoelle

    URHEILU 2.7. 12:32 2272

  6. Nopsin B-junnut pelaavat ykkösessä

    URHEILU 22.6. 14:39 3021

  7. Verot nousevat ja velka kasvaa

    UUTISET 29.10. 11:32 5945

  8. Steelnuts Metsäliigan turnausvoittoon

    URHEILU 18.5. 10:57 7096

  9. I-Kissat rankaisi Nopsin virheistä

    URHEILU 6.7. 17:50 1961

  10. Nokia-lisä säilyy ennallaan

    UUTISET 11.12. 16:33 261726

  11. Salibandy ja rullakiekko katoavat nokialaisurheilusta

    URHEILU 30.4. 15:11 112714

  12. Rattijuoppo törmäsi kaiteeseen

    UUTISET 10.8. 15:31 384

  13. Nokian KrP pysyy nokialaisena

    URHEILU 12.5. 18:52 6912

  14. Onko papukaijasi kadoksissa?

    ELÄMÄNMENOA 3.5. 11:49 7651

  15. Tahtien tulevaisuus ratkennee elokuussa

    UUTISET 1.8. 19:18 5810

  1. Peurojen ruokapöytä odottaa omenoita

    ELÄMÄNMENOA 3.9. 14:25 0 0 17

  2. Demokratian ykköspalvelija

    ELÄMÄNMENOA 30.8. 13:44 3 14 16

  3. Yksi lapsi tuonne, toinen tänne

    UUTISET 30.8. 10:05 16 29 13

  4. Uusi kauppakeskus valmis maaliskuuksi

    UUTISET 3.9. 14:21 0 0 11

  5. Haikeat hyvästit kirkkoherralle

    ELÄMÄNMENOA 20.9. 16:33 1185 0 10

  6. Tekninen lautakunta sanoi ei ulkoistamiselle

    UUTISET 19.8. 18:14 13 1 10

  7. Lampaat palaavat pian kesälaitumilta

    ELÄMÄNMENOA 3.9. 09:57 0 0 9

  8. Steelnuts Metsäliigan voittoon

    URHEILU 30.8. 13:46 17 4 8

  9. Nuorten kannabiskokeilut lisääntyneet

    UUTISET 1.9. 15:46 5 0 8

  10. Uusi kirkkoherra luottaa esirukoukseen

    ELÄMÄNMENOA 29.8. 13:31 15 1 8

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Nokian Uutiset, Välimäenkatu 23 PL 13 37101 NOKIA.  Vaihde: 010 665 110  Fax: (03) 314 314 44  |  Palaute  |  Mediakortti