Asunnottomaksi voi joutua kuka tahansa
- Asunnottomien yö alkaa kynttilöiden sytyttämisellä. Jos kuulut niihin onnekkaisiin, joilla on oma koti, voit muistaa vähempiosaisia sytyttämällä kynttilän ikkunallesi perjantaina kello 19.
Asunnottomien yötä vietetään Suomessa perjantaina jo kymmenennen kerran. Samalla vietetään YK:n köyhyyden ja syrjäytyneisyyden vastaista päivää.
Joka kunnassa ei tarvitse viettää asunnottomien päivää, mutta Nokialla päivän teemoina ovat sekä köyhyys että asunnottomuus – valitettavasti.Aran tilastojen mukaan viime vuoden marraskuussa Nokialla oli 33 yksinäistä asunnotonta ja kaksi asunnotonta perhettä. Edeltävänä vuonna asunnottomien yksinäisten määrä oli 18, joten asunnottomien määrä on lisääntynyt.Nokian seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Tuula Mäkinen korostaa, että asunnottomuus voi olla kenen tahansa kohtalo.– Jos elämänvaikeuksia kasaantuu riittävästi, eikä ole riittävän vahvaa sosiaalista verkostoa, itse kukin on kovilla, Mäkinen sanoo.Asunnottomien yön tarkoituksena on myös lisätä suvaitsevaisuutta, erilaisuuden sietämistä. Usein erilaiset asuntolat saavat vastaansa paljon vastustusta lähialueen asukkailta.– Kaikki tarvitsevat katon päänsä päälle ja jostain se pitää saada, Mäkinen muistuttaa.Lue lisää keskiviikon Nokian Uutisista.

