Atikin pallokoulussa kannustetaan kaikkia

Pikkupoika juoksee treenitamineissaan pallon perässä.

– Varokaa, täält tulee kauhee tykäri, hän huutaa ja muut räjähtävät nauruun.

Ensimmäinen jakso Atik Ismailin jalkapallokoulussa on lopuillaan ja pieni tauko on paikallaan.

Aleksi ja Otto Suomalainen sekä Jani Saari rientävät juomatauolle katsomoon. Tekniikkaharjoitukset ovat saaneet hien pintaan ja pulssin nousemaan.

Kaikki pojat ovat pelanneet monta vuotta jalkkista Pyryn riveissä. Laji on siis enemmän kuin tuttu, mutta poikien mielestä Atikin vetämissä treeneissä oli kivempaa, kuin oman joukkueen harjoituksissa.

Onhan miehellä hauskat huumorilla höystetyt jutut ja lisäksi harjoitukset ovat virkistävän erilaisia.

Atik Ismailin jalkapallokoulu järjestettiin yhteistyössä Nokian kaupungin ja Tampereen huumeklinikan kanssa, ensimmäistä kertaa Nokialla.

Tampereen huumeklinikan toiminnanjohtaja Mika Tuomola ihmettelee väen vähyyttä. Hän kertoo, että tiistaina Kurussa pidetyssä pallokoulussa oli peräti 60 osanottajaa.

Ovatkohan nokialaiset vanhemmat pelästyneet sitä, että pallokoulun mukana kiertää joukko nuoria päihdekuntoutujia?

Vaikka Tuomolan mukaan näille nuorille pallokouluilu on yksi keino oppia sitä, miten muiden kanssa ollaan tekemisissä. Ei sen kummempaa.

On siis turha pelätä sitä, että jalkapallokouluun sisältyy "älkää ottako viinaa" -osuus.

– Tärkeintä täällä on liikunnan ilo ja yhteishengen merkitys, Atik Ismail toteaa.

Jalkapallokoulun sääntöjen mukaan kiroilla ei saa, toista ei saa morkata eikä toisen epäonnistumiselle naureta.

Hyvät vuorovaikutustaidot ennaltaehkäisevät päihde- ym. ongelmien syntyä.

Atik Ismail on tehnyt 17 vuotta töitä lähihoitajana erityisryhmien, kuten päihde- ja mielenterveyskuntoutujien kanssa. Työ on lähellä sydäntä ja se on opettanut herkkyyttä, jota ihmisen kohtaamisessa tarvitaan.

Ja huomaahan sen, että aikuisilla olisi opittavaa pienemmiltään. Lapset eivät pälyile epäluuloisesti pelitovereitaan, vaan sukeltavat mukaan ennakkoluulottomasti.

Ismail ei halua keskittyä pelkästään hyviin pelaajiin, vaan rohkaista myös porukan arkoja, hiljaisia ja koordinaatio vaikeuksista kärsiviä lapsia.

Hän on huomannut, että nykyään lapset ja nuoret jakautuvat yhä selkeämmin kahteen eri tyyppiseen joukkoon. Toiset ovat vilkkaita, äänekkäitä ja itsevarman oloisia. Toiset taas kovin ujoja ja arkoja ja epävarmoja itsestään.

– He tarvitsevat itseluottamusta ja nimenomaan heitä pitää kannustaa siinä, missä he ovat hyviä.

Oli niin tai näin, niin liikunnan riemu tekee hyvää kaikille. Ja kannustaminen saa jokaisen hyvälle mielelle.