Hempan Pumppu täytti Tampere-talon
- Kukitetut muusikot. Hempan Pumpun solisti Mertsi Palmroth ja taiteellinen johtaja Päivi Tuokko-Patrikainen juhlivat yhtyeen 30-vuotista taivalta.
Suomen suosituin kehitysvammaisten yhtye Hempan Pumppu juhli lauantaina 30-vuotista uraansa. Tampere-talon iso sali täyttyi yhtyeen ystävistä.
– Tulimme konserttiin, koska poikamme käy Hempankaaressa. Hän on tuolla eturivissä ja varmasti aivan innoissaan, kertovat Kari ja Sirpa Haukijärvi hymyillen.Pariskunta pitää toki itsekin Hempan Pumpusta ja erityisesti sen valovoimaisesta solistista Mertsi Palmrothista. Juhlakalun kutsumat vierailijat ovat myös Haukijärvien mieleen.– Aimo Pamaus & Luodinkestävät Liivit on myös hyvä yhtye ja siinä on tuttuja soittajia, he kertovat.Kahden opettajan, Timo Pälän ja Pentti Niemisen, aloitteesta alkunsa saanut yhtye on saanut ihailijoita ympäri Suomen ja kehitysvammaisten euroviisut voittanut Mertsi Palmroth jopa ympäri maailman. Myös juhlakonsertti säilyy taatusti niin kuulijoiden kuin esiintyjienkin mielissä pitkään.Kauniit kappaleet seuraavat toistaan ja monen silmäkulma kostuu Mertsi Palmrothin tulkitessa niitä. Hempan Pumpun ohjelmisto sisältää sekä sille itselleen tehtyjä kappaleita että muiden tunnetuksi tekemiä sävelmiä. Yhtye onkin tunnettu siitä, että se voi esiintyä millaisessa tilaisuudessa tahansa. Tämä tila on kuitenkin jotain aivan uutta.– Kuka olisi uskonut, että 30 vuoden päästä yhtyeen perustamisesta esiinnymme Tampere-talossa?, ihmettelee Timo Pälä lavalla.

